Maastoilua (Oskari, Katriina ja Mira)

18.12.2011 Maastoilua

Oskari
”Oskari, se uusi tyttö tuli” Katriina huusi tallin ovelta. Taputin Samaraa kaulalle ennen kuin poistuin sen karsinasta verkkaisesti.
”Tuu jo!” Katriina hoputti. Se vaihtoi painoa jalalta toiselle kärsimättömän näköisenä.
”Tulossa ollaan, neiti Malttamaton” hymähdin samalla kun kiskoin tumput kouriini.

Istuimme kaikki pöydän äärellä, minä ahdoin sisääni äskettäin valmistuneita sämpylöitä. Erkki alkoi kertoa päivän toimintasuunnitelmaansa. Vilkuilin tyttöä välillä. Pitkät vaaleat hiukset, ihan nätti naama ja muutenkin ihan sievä tyttö. Nuorelta se näytti ja vähän vaivaantuneena siinä keittiön pöydän äärellä, johon se oltiin käsketty istumaan. Erkki alkoi kertoa päivän toimintasuunnitelmaansa.
”Jatketaan samaa rataa kuin eilen, rouva hoitaa muonituksen ja lehmät, Katriina huolehtii pieneläimet, minä vien hevosia hiitille ja remontoin kattien tiloja ja sitten Oskari…” vanha mies katsoi minua vakavasti
”Näytä paikkoja, tuota…?” hän katsoi uuteen tyttöön kysyvästi. Tyttö suoristi selkänsä.
”Mira. Mä oon Mira”
”Niinpä tietenkin, näytä Oskari paikkoja Miralle, ja tutustuta vähän hommiin. Liikuttakaa pari hevosta vaikka yhdessä. Pian Veera ja se aussi onkin täällä auttamassa meitä”
Nyökkäsin miehelle, ja tyhjensin kahvikuppini. Nousimme kaikki pöydästä, ja lähdimme suorittamaan töitämme.

”Eli tuota, joo…” koitin keksiä jotain viisasta sanottavaa.
”No, meillä on täällä kaksi tallirakennusta, mutta nyt on käytössä vaan tää toinen . Veeralla on tapana kerätä tänne milloin mistäkin erikokoisia ja -näköisiä hevosia, ja luonneskaala on myös aika laaja” selitin tytölle samalla kun käveltiin tallin käytävää pitkin. Se kurkki uteliaana karsinoihin.
”Tääl on niin ravureita kuin ratsuja. Se on Minttu, tosi symppis tapaus…”
”Hitto ku Veera on nyt siellä Islannissa. Ei tää kuulu mun toimialueeseen” puuskahdin. En tiennyt mitä kertoa.
”Ai lapsenvahtina oleminen?”
Yllätyin, kun tyttö alkoi puhua.
”Perehdyttäminen, hyvä jos mä ite tiedän miten täällä toimitaan”
Tyttö hymyili ystävällisesti ja naurahti.
”No, sitten meitä on kaksi. Mä oon Mira” Mira ojensi kätensä minua kohti. Tartuin siihen.
”Oskari”
”No, Oskari, mitäs tehdään ensin?”

Tarhasimme hevoset yhdessä, jonka jälkeen siivosimme karsinat. Ohjeistin Miraa hevosten ruokinnassa samalla kun laitoimme päiväruokia valmiiksi, ja se tuntui sisäistävän tiedon nopeasti. Vein tytön sitten nopealle kävelyretkelle Katveen alueella, esittelin lähinnä hevosiin liittyvät alueet. Päädyimme hevosten tarhoille puhumaan tallin hevosista.
”Entä tuo hiirakko?” Mira osoitti sormellaan.
”Se on Kurro, issikkaori. Se on ihan leppoisa tapaus”
”No entä tuo?”
”Zoloto. Sen selkään sä et halua kavuta. Hullu tapaus, syö pikkutyttöjä aamiaiseks”
Mira vain nauroi.
”Haluutko ratsastaa tänään?” kysyin tytöltä.
”Joo, olis se ihan jees”
”Miltä kuulostais maasto?” kalastelin myöntävää vastausta. Tyttö suostui.
”Haluutko kokeilla issikkavoimaa? Kurro tai Jöffe?”
”Mikäs siinä!”
Nappasimme lumesta kohmettuneet riimunnarut ja menimme ottamaan kiinni ratsumme.

Harjaillessani Jöffeä Katrina viipotti ohi. Kynnet raapivat tallin lattiaa.
”Oikeasti ?! Taas!”
Katriina vain iski silmää samalla kun lukitsi koirat tyhjään karsinaan.
”No, mihin meette?” nainen kysyi pirteällä äänellä.
”Maastoon vaan”
”Hienoa! Mä voisin tulla mukaan! Oottakaas, haen Groskan!”
Minä ja Mira vaihdettiin hämmentyneitä katseita kun Katriina ryntäsi ulos.

”Kaikki valmiina?” kysyin samalla kun kiristin orin satulavyötä reiällä.
”Juu”
”Jeps. Rosso, Ansku, tänne ku olis jo!” Katriina komensi koiria. Kolmas, erirotuinen laikukas koira istui maassa Groskan vieressä, häntä heiluen, mielipuolisen intensiivisesti Katriinaa tuijottaen.
”Höntin näköinen tuo yksi” sanoin nyökäten kohti kyseistä koiraa.
”Nita? Nita on hieno amstaffi! Kiltti kuin mikä, ihan väärä kuva annetaan tästäkin rodusta”
Annoin pohjetta Jöffelle, ja Katriina ja Mira seurasivat esimerkkiä. Hevoset astelivat innokkaina jonossa, ja Katriinan mukaan raahaamat koirat juoksentelivat ympärillä. Jöffe oli hieman hermona koirista, ei se ollut vielä tottunut niihin. Katriina kannusti Groskaa Kurron ja Miran vierelle. Kuuntelin kun nuori nainen pälpätti iloisesti uudelle tytölle. Mira oli kartanolla vaikuttanut hieman ujolta, mutta osallistui nyt keskusteluun aktiivisesti. Itse keskityin allani liikehtivään hevoseen, joka tuntui melko jäykältä. Kuunnellessa tyttöjen keskustelua selvisi että Mira täyttää pian kahdeksantoista, ja se asuu kaupungin reunalla yksiössä, valitti kun vuokra on kuitenkin aika suuri. Se opiskelee hevosalalla, ja on nyt Katveessa työharjoittelussa. Kun Katriina kysyi sen perheestä, se vain vastasi että sillä sellainen on. En minäkään haluaisi puhua perheestäni.
”Miten olis vauhdin lisäys?” kysyn. Mira nyökkää. Annan pohjetta Jöffelle. Ori nostaa matkaavoittavan laukan. Se nostaa pään ylös ja lisää vauhtia, kun yksi Katriinan tuomista koirista haukahtaa innoissaan. Jöffe heitää takapäätä ilmaan, ja minä roikun mukana. Kesken komeimman islanninhevosen minulle antaman pukkisarjan tipun kuitenkin kyydistä. Mätkähdän maahan takamukselleni, ja piru vieköön tekee kipeää. Mira tölttää Kurrolla ohitseni, ja Katriina pysähtyy kohdalleni koiriensa kanssa. Nousen hieman kankeasti seisomaan ahteriani pidellen.
”Miten kävi?” hän kysyi minulta.
”Perseeseen sattuu ihan vietävästi”
Tyttö vain nauraa minulle, ja minä näytän sille keskisormea.
”Oliko pakko raahata noi hurtat mukaan?” kysyn Katriinaa syyllistäen.
”Mistä mä olisin voinut tietää että se et pysy selässä?”
”Löytyi!” Mira huusi kauempaa. Se piti toisessa kädessään Jöffen ohjia, ja Jöffe itse kiemurteli Kurron vierellä, se ei halunnut tulla lähelle koiria.
”Mä taidan mennä edeltä. Rosso, Ankku ja Nita, nyt mentiin” Katriina totesi ja kääntyi kotiinpäin. Groska ravasi kauemmas koirat kannoillaan.

Satulaan kiipeäminen ja siellä istuminen oli yhtä tuskaa. Kiroilin ääneen kun Jöffe keinahti käyntiin allani.
”Kuinka pahasti kävi?” Mira kysyi otsa kurtussa.
”Lensin suoraan perseelleni, arvatenkin sattuu”
Mira hymyili myötätuntoisesti.
”Onneksi sentään kaikki luut pysyivät ehjänä” se koitti lohduttaa.
”Niimpä. Tästä tulee ainakin valtava mustelma joka pilaa mun söpön pepun ulkonäön viikoiksi” vitsailin.
Mira kohotti toista kulmaansa ja nauroi.
”Eiköhän se söpönä pysy mustelmasta huolimatta” Mira sanoi katse vaeltaen satulani paikkeilla.
”Mitä, nytkö jo sä vilkuilet mua?” sanoin muka järkyttyneenä. Nauroimme molemmat.
”Kiitos muuten siitä kun sä keskeytit Katriinan ristikuulustelun” Mira sanoi vakavoiduttuaan.
Tallin piha tuli näkyviin puiden takaa. Katselin hymyssäsuin sitä hetken ennen kuin vastasin.
”Eipä kestä”