11.12.2011 Ensilumi
Veera
”Onhan sulla villasukat varmasti mukana?” Kaisa hääri ympärilläni, tarkistaen että olin ottanut kaiken tarpeellisen (ja tarpeettoman) mukaani. Vastattuani myönteisesti vanhus on heti tunkemassa toista paria villasukkia kassiini.
”Ei enempää!” nauran samalla kun karkaan naisen ulottumattomiin matkakassini kanssa.
”Mullahan katkeaa selkä jos mun täytyy kantaa edes yksi villasukkapari vielä”. Olin pakannut auton jo valmiiksi eilen, joten pääsin melko nopeasti liikkeelle. Viimeiset halaukset ja matkaan!
Lähdin matkalle melko lyhyellä varoitusajalla, mutta tarkkaan harkiten. Se ei ollut kaikista ideoistani hohdokkainta lähteä joulun alla matkalle, kun pitäisi valmistella joulua Katveessa, remontoida kissojen tilat ja treenata hevosia. Luotin kuitenkin täysin serkkuuni, Katariinaan, Kaisaan ja Erkkiin. Kädet täynnä olisi vaikka minäkin olisin kotona, mutta matka Islantiin tuntui niin ajankohtaiselta ja tärkeältä, että uskalsin jättää heidät tilalle keskenään.
Suomeen satoi ensilumi samalla kun lentokone kiihdytti kiitoradalla.
Oskari
Veera sitten otti ja lähti Islantiin. Tilalla on nyt paljon töitä, ja meillä kaikilla on jo valmiiksi kädet täynnä, nyt töitä on vielä enemmän. Onneksi meille on tulossa nyt uutta väkeä, joista ensimmäinen tulee jo ennen kuin Veera palaa takaisin. Eilen ne puhuivat jotain noista uusista, pari teinityttöä ja joku juppi Briteistä. Serkkutyttö jätti meille pitkän nakkilistan asioista, jotka pitäisi saada tehtyä.
Kaisa hääri keittiössä hermostuneena kun pidimme joka-aamuista palaveriamme. Se ei ilmeisesti tykännyt kun sen uusin ottolapsi oli lähtenyt pikavisiitille maailmalle. Haukottelin kovaan ääneen samalla kun Erkki yritti kartoittaa päivän työsarkaa. Koska meillä tosiaan oli valtaisa työntekijäpula, piti hommat aloittaa heti aamutuimaan ja jatkaa töitä otsalampun valossa iltaan asti.
”Tehdään aika suurpiirteinen työnjako. Katriina hoitaa kartanon eläimet, ja ehtiessäsi autat hevosten kanssa. Minä vien noita ravureita hiitille. Oskari hoitaa ja liikuttaa ratsut sen mukaan miten ehtii. Kaisa voisi käydä hoitamassa lehmät. Apua hommiin tulee onneksi huomenna, jolloin ensimmäinen tyttö saapuu hevoshommiin”
”Aika huonon ajankohdan Veera valitsi matkalleen” totesin kahvikuppi huulillani.
”Olisi se joo voinut paremminkin valita, mutta ehkä sillä on syynsä” Erkki sanoi puolustelevaan sävyyn.
”Joka tapauksessa, aletaan hommiin että ehitään yöllä vähän nukkuakkin” Erkki taputti käsiään yhteen ja nousi pöydästä sellaisella vauhdilla että tuoli oli kaatua sen takana torkkuneen Demi-kissan päälle. Katriina tirskahti kun Demi juoksi pakoon mielenosoituksellisesti naukuen.
Napsautin talliradion eloon samalla kun aloin valmistella aamuruokien jakoa. Piti muutamaan otteeseen tarkistaa lunttilapusta mitä piti antaa kenellekin ja kuinka paljon, mutta sain kuitenkin hevosten ruuat kasaan melko reippaasti. Ruuat jaettuani vetäydyin satulahuoneeseen pohtimaan miten menettelisin. Tein hurjan sotasuunnitelman, veisin kaikki hevoset ulos tarhailemaan, liikuttaisin yhden pari, ja loput viettäisivät onnellisina vapaapäivää. Pohdin kenet ratsuttaisin, Zoloto se ei todellakaan olisi. Päädyin kokeilemaan nättiä akhalteke tammaa, jota Veera oli kehunut viimeviikolla. Palasin kartanolle vaihtamaan työvaatteet ja viivyin keittiössä juomassa toisen kahvikupillisen. Vilkaisin kelloa todetakseni että nyt on aika lähteä tarhaamaan hevosia.
Vein aluksi Samaran ulos, että se ehtisi olla ulkona edes hippusen pidempään. Se seurasi nätisti, mitä nyt vähän hidasteli ja valitsi askeleensa tarkkaan. Yleisesti ottaen sain hevoset melko sutjakkaasti ulos, mutta sitten kun päästiin Veeran kultapoikiin Roniin ja Zolotoon, tuli hieman ongelmia. Ron tuuppasi minut kyljelleni maahan säikähtäessään jotakin ties mitä olematonta vaaleanpunaista elefanttia. Zoloto taas talloi varpailleni huolelliset kolme kertaa, mutta ihme kyllä sain sen tarhaan turvallisesti. Varpaat ja kaatumisessa tärähtänyt olkapää särkien suuntasin talliin kohti talikkoa ja kottikärryjä, joihin olen saanut lähiaikoina tehdä paljon tuttavuutta.
”Oot sä kyllä piru vieköön ihan nätin värinen hevonen” sanoin tammalle samalla kun kiinnitin sitä käytävälle ketjuihin. Tamma hörisi ja katseli ympärilleen, mutta vaikutti kuitenkin melko rauhalliselta. Huomasin melko nopeasti, että sitä ei noin vain nopeasti ja rivakasti harjata. Tamma väisti harjan alta nopeasti ja ilmaa etujalallaan kauhoen.
”Iisisti kaveri! Ei kai meillä sit ihan niin kova kiire oo”
Samara antoi putsata kaviot nätisti, mutta hokkien kiristämisestä se ei välittänyt pahemmin, vaan koitti saada jalkaa vapaaksi. Nopeasti tammalle murahdettuani se seisoi sorassa silmät suurina, ja en voinut kuin nauraa höntöltä näyttävälle otukselle. Ihan symppikseltä se näytti. Heitin sille satulan selkään ja tarjosin tammalle kuolaimia, joita se ei kuitenkaan heti suostunut ottamaan. Samaran kanssa kesti hieman totuttua enemmän, kun sen kanssa piti edetä hitaasti ja varovaisesti, mutta aika pian talutinkin sitä jo maneesiin.
Kapusin tamman selkään hieman kauhuissani. Olen auttanut Veeraa päivittäin hevosten kanssa, ruokkinut, tarhannut, siivonnut karsinat, harjaillut ja niin edelleen, mutta en ole kunnolla ratsastanut täällä ollessani. Mitä nyt alku-ja loppuverkannut hevosia Veeran puolesta, mutta itse treenin Veera on hoitanut itse. En minä sitä pelännyt ettenkö osaisi enää ratsastaa. Vatsan pohjassa oli kurja tunne viimeisen vuokrahevosen jäljiltä. En suostunut ajattelemaan sitä sen enempää, vaan kannustin tamman alkukäyntiin. Muutaman kierroksen käveltyämme kiristin satulavyötä varovasti. Alkukäyntien jälkeen siirryimme raviin, ja Samara totteli herkästi pohjeapuja. En halunnut tehdä mitään erityistä, halusin lähinnä saada taas tuntumaa ratsastukseen, joten työstin Samaran kanssa siirtymisiä ja temponvaihteluja. Olin tyytyväinen tamman työskentelyyn, joten alle tunnin treenin jälkeen aloitimme loppuverkat.
”Oskari!” Katriina huusi minulle kymmenisen metrin päästä. Naisella oli parhaillaan kolme koiraa remmissä, neljäs kirmasi muiden ympärillä vapaana.
”No hei, lenkille menossa?” kysyin rööki huulessa. Olin ollut juuri viemässä Samaraa tallille.
”Oikeastaan tulossa. Jo neljäs lenkki tänään. Mä en jaksa kohta kävellä metriäkään, ja vielä yksi jäljellä”
”Hyppää hevosen selkään, niin se hoitaa kävelemisen sun puolesta” vitsailin tytölle. Katriinan ilme kirkastui ja se näytti ihan siltä kuin olisi kokenut jonkun valaistuksen tai jotain. Se käveli koiralaumansa kanssa luokse (josta Samara ei tietenkään tykännyt) ja antoi nopean suukon poskelleni.
”Sä oot nero” Sitten se kääntyi, ja lähti tupsuhäntäkoiriensa kanssa pois.
Olin juuri raahannut Samaralle päiväheinät, kun Katriina tuli talliin tanskandoggien ja newfoundlandinkoirien kanssa. Se komensi kaikki kuusi koiraa tyhjään karsinaan odottamaan.
”Vaikka muutama noista onkin jo shettiksen kokoisia, ei ne täällä voi asua”
”Ha ha ha. Ei, ne odottaa vuoroaan”
”Jos ne sotkee, sä siivoot ton karsinan, mä en siivoo tänään enää yhtäkään pilttuuta”
Tyttö vain hymyili leveästi, ja nappasi riimunnarun karsinan ovesta ennen kuin säntäsi ulos.
”Mä en tiekkö tarkottanut sitä ihan tosissani kun mä ehdotin että käyttäisit hevosta jalkoina” huusin kun kuulin vaimeaa kavioiden kopsetta.
”Mutta sehän on neron leimaus!”
Purskahdin nauruun kun näin ratsuvalinnan.
”Oikeasti?” kysyin nauramisen lomasta
”Aioitko sä oikeasti mennä Ummilla maastoon noiden susien kanssa?” katsoin epäuskovaisena pientä laikukasta shetlanninponia.
”Ummihan on just sopiva, kato nyt”
Nauroin vain tytölle ja sen päähänpistolle. Nuo koirathan söisi sen ponin.
”Oleppas hyödyksi ja hae mulle Ummin satula ja suitset! Häntäremmi kans!”
Nostin kädet ilmaan luovuttamisen merkiksi ja käännyin kohti satulahuonetta. Palveltuani arvon neitiä jatkoin päiväheinien jakamista. Ummi-raukka joutui töihin juuri päiväruuan aikaan!
Heilutin varsin oudon näköiselle Katriina-poni-jättikoira-möykylle hyvästiksi ja venyttelin raajojani. Pitäisi hakea hevoset sisälle, ja käydä haukkaamassa itse jotakin.
Loppupäivä menikin Erkkiä auttaessa ja hevosten varusteita puunatessa –mistä tulikin mieleen, että satulat ja suitset vetelevät viimeisiään, satulahuovista ja loimista puhumattakaan. Luikin heti työt tehtyäni huoneeseeni kirjoittamaan Veeralle koostesähköpostia päivästä, mutta se oli yllättävän hankalaa, kun sain koko ajan työntää kissoja pois näppäimistöltä. Lopulta luovutin kiukkuisena ja suljin läppärin.
”Mä meen rakentaan teille kotia, ettei mun tarvii jakaa mun tietokonettakin teidän kanssa. Ei kestä kiittää, enhän mä olis halunnutkaan rentoutua” sanoin sarkastisesti ja nousin pöydän äärestä.
”Tosin nyt kyllä meen eka tupakille”
Ke Marras 02, 2011 5:19 pm